10.8.13

Millaiselle pohjalle asennamme kasvihuoneen?

Luimme netistä lukuisilta sivuilta ja keskustelupalstoilta ohjeita ja vinkkejä, miten kannattaa tai ei kannata tehdä pohjatöitä. Ohjeita oli niin monta kuin oli ohjeiden antajaakin!

Koska kasvihuoneemme on lasia, emme halua ottaa riskiä, että routa rikkoo laseja. Niinpä kaivoimme lapiolla pahasti routivaan, kiviseen, työläästi kaivettavaan savimaahan noin 60 cm kuopan kauttaaltaan. Riittääköhän syvyys? Kivikankaan ohjeissa ehdotettiin 80 senttiä. Salaojat asensimme kiertämään koko alueen. Yhdistimme ojat alueen läpi ennestään kulkeneeseen salaojaan. Kaivaminen oli hidasta käsin, mutta kaivinkoneen ajaminen paikalle olisi rikkonut pihan kasveja, ja päätimme yrittää selvitä lapiolla. Ja onnistuihan se nipin napin!

Sitten kuoppa soraa kottikärryillä lykkien täyteen!


Millainen kasvihuone?

Alusta alkaen oli selvää, että jos ryhdymme moiseen urakkaan, hankimme kohtalaisen kokoisen kasvihuoneen. Meillä ei ole kesämökkiä, ja kasvihuone on tavallaan "kesämökkimme". Sinne tulee sopia pieni pöytä ja kaksi tuolia kahvihetkiä varten, koristeeksi pari kukkaa - ja tietenkin jotain syötävää kasvatettavaksi. Emme aio sulloa huonetta heti täyteen kaikenlaista vaan pikkuhiljaa kokeilemme yhtä sun toista. Minulla on tosin 20 vuotta sitten ollut pieni kasvihuone pari kesää, joten jotain on vielä onneksi muistissa.

Paikan valinta aiheutti päänvaivaa. Tonttimme ei ole mitenkään suuri, ja sopivia paikkoja ei ole monta. Niinpä pyysimme naapurilta lupaa rakentaa kasvihuoneen aivan tontin reunaan. Koska paikka on näkyvä, ajattelimme että kasvihuoneen tulee olla sellainen, ettei se häiritse silmää. Siksi valitsimme materiaaliksi lasin, joka kieltämättä on kauniimpi kuin kennolevy. Kennolevy materiaalina olisi tietysti ollut monella tapaa parempi: kestävämpi, ei tarvitse varjostusta, pitää paremmin lämpöä. Kivikangas Oy:stä vakuutettiin meille, että turvalasi on todella kestävää, joten uskalsimme valita sen. Lähellä ei ole onneksi (kaatamisen jälkeen) puita tai kattoja, joista voisi tippua kasvihuoneen päälle lunta tai oksia.

Julianan 8,8 neliön antrasiitinharmaarunkoinen Premium-kasvihuone saapui perustuksineen meille pari päivää sitten ja odottaa pakettien avaamista. En tiedä, asennammeko sitä enää tänä syksynä valmiiksi. Tavoitteena on saada ainakin perustus paikalleen.

Rakentaa kasvihuone vai ei?

Olemme mieheni kanssa jo seniori-ikäisiä ja pähkäilimme pitkään, kannattaako ryhtyä moiseen kasvihuoneurakkaan. Kasvihuoneethan ovat kalliita ja aikaa vieviä. Viihdymme kuitenkin molemmat kotioloissa ja pidämme puutarhassa puuhastelusta, joten keväällä 2013 päätimme toteuttaa monivuotisen haaveemme.